Ehkä eräs mielenkiintoisimmista Second Lifea ja virtuaalimaailmoja yleensä käsittelevistä kirjallisista teoksista on kulttuuriantropologi Tom Boellstorffin kirjoittama Coming of Age in Second Life: An Anthropologist Explores the Virtually Human. Monet esimerkiksi Second Lifessa pidempään aikaa viettäneet jaottelevat karkeasti käyttäjäkunnan kahteen ryhmään – natiivit ja turistit – ja samoin valtaosa virtuaalimaailmoja koskevia kirjoituksia ja jopa tutkimuksia sijoittuu voimakkaasti jompaan kumpaan näiden käyttäjäryhmien näkökulmista.

Natiiveille virtuaalimaailman sosiaalinen luonne on arkipäiväistä, virtuaalimaailmat ovat osa laajempaa digitaalisen kulttuurin kenttää – osa sosiaalista mediaa – mutta virtuaalimaailmoilla on monia selkeästi erottuvia ominaispiirteitään, mikä tekee yhteisöllisyydestä ja toiminnasta virtuaalimaailman sisällä hyvin erilaista kuin mitä on esimerkiksi sosiaalisuuden luonne vaikkapa FaceBookissa tai Twitterissä. Sosiaalisten ja kulttuurillisten elementtien ja ominaispiirteiden ymmärtäminen ja tarkastelu voi olla hyvin vaikeaa, ennenkuin on itse osa yhteisöä – ja on mahdollista tarkastella asioita “sisältä käsin”. Nk. ulkopuolisen turistinäkökulman kirjoitukset ja jopa tutkimukset virtuaalimaailmoista voivat olla hyvin latteita, yksipuolisia ja yksioikoisia – eräs viime vuonna henkilökohtaisesti kuulemani toteamus oli suuntaan “ei siellä Second Lifessa mitään kulttuuria ole“.

Valtaosa virtuaalimaailmojen opetuskäytöstä kiinnostuneita henkilöitä elää myös tavallaan omassa “kuplassaan”. Suomalaisilla opetuskäytöstä kiinnostuneilla henkilöillä on EduFinland -yhteisö, jossa on valtava määrä hyviä puolia – monet maailmalla olevista yliopistoista ja opetuksen organisaatioista vastaavasti ovat sijoittuneet johonkin omaan pieneen ympäristöönsä – ja hyvin moni Second Lifen opetuskäytöstä kiinnostuneista on tutustunut virtuaalimaailmaan juurikaan näiden opetusympäristöjen ulkopuolella.

Suorana analogiana voitaisiin verrata tilannetta siihen, että matkustaisimme esimerkiksi johonkin Kaukoidän maahan, jonka kielestä ja kulttuurista ja perinteistä emme tiedä tai ymmärrä juuri mitään – ottaisimme lentokentältä yhteyden metrojunalla suoraan yliopistolle, ja pitäisimme siellä vuoden ajan luentosarjaa, koskaan poistumatta yliopistoalueelta ja henkilökunnan asuntolasta. Sen jälkeen palaisimme takaisin Suomeen ja alkaisimme laatia yhteenvetoa kyseisen maan kulttuurista.

Boellstorff on ottanut rohkean askeleen erittäin laajassa tutkielmassaan virtuaalimaailmojen kulttuuriympäristöön – hän on toiminut antropologisten tutkimusmenetelmien mukaisesti – hylännyt turistin roolin jo lentokentällä ja jalkautunut natiivien joukkoon – tavoitteenaan ymmärtää digitaalista kulttuuria, ihmisiä avatarien takana, toimintatapoja, virtuaalimaailmojen käytäntöjä ja perinteitä – ja laatia näistä kattava näkemys osallistumalla itse arkipäiväisiinkin toimintoihin, mitä muut avatarit virtuaalimaailmassa tekevät.

Mielenkiintoisimpana lukiessa kirjaa huomaa paikka paikoin, kuinka tutkija-antropologin rooli on hieman häilymässä, Boellstorff on itse jo natiivi. Hän kertoo muun muassa pelaavansa Tringo -peliä (mikä oli kirjan kirjoittamisen aikaan yksi erittäin suosittu ryhmissä pelattava peli Second Lifessa, eräänlainen Bingon ja Tetriksen risteytys), kun hän samalla keskustelee muiden peliä pelaavien avatarien kanssa – rivien välistä on kuitenkin luettavissa, että Boellstorff itse on ehkä ollut jonkin verran koukussa kyseisen pelin pelaamiseen.

Boellstorff itse myös järjesti säännöllisiä tapaamisia ja keskustelutilaisuuksia “Digital Cultures” -ryhmän puitteissa (ryhmä on edelleen tänäkin päivänä olemassa), jolloin hän itseasiassa on itse aktiivisesti osallistunut luomaan yhteisöllisyyttä, toimintaa ja kulttuuria Second Lifeen.

Kirjassa käydään läpi valtava määrä näkökulmia ja erityisesti Second Lifeen liittyviä ominaispiirteitä – alkaen tutkimusmenetelmän esittelystä, virtuaalimaailmojen historiasta ja päättyen aina kulttuuriin, yhteisöllisyyteen, virtuaaliseen talouteen ja politiikkaan.

Kirja on ilmestynyt jo 2008, joten moni asia on ehtinyt jo kehittyä ja muuttua – mutta kirjassa esitellyt yhteisöllisyyden sekä digitaalisen kulttuurin perusrakenteet ovat edelleen paikoillaan ja tunnistettavissa. Jos Second Lifesta tai virtuaalimaailmoista pitäisi valita yksi kirja luettavaksi, niin henkilökohtaisesti valitsisin Boellstorffin kattavan tutkielman, ja voin suositella kirjaa kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan askeleita koulutusmaailman alueiden ulkopuolelle – siellä odottaa elävä maailma ja rikas kansainvälinen kulttuuri.

Ja vielä lopuksi pienenä vinkkinä ja ensimmäisen opasteena niille, jotka etsivät esimerkiksi tapahtumia tai toimintaa – Second Lifen omilta sivuilta on löydettävissä erittäin hyvä katselmus suositeltuja tapahtumia, joista on hyvä lähteä liikkeelle: Featured Events | Second Life.